Enemmän mielenrauhaa

Matkustamme viikoksi Kyprokselle ja etelän kirkkaassa valossa, meriveden huuhdellessa ihoa saan aivoni ja ymmärrykseni toimimaan uudella sykkeellä. Saan vapauttavan oivalluksen.

Poliittisen elämäni hedelmänä lähdin seuraamaan sosiaalisessa mediassa jos jonkinmoista mielipiteentuottajaa. Moni tuttavuus, joka kasvokkain on kovin mukavaa seuraa, kiihtyy sosiaalisessa mediassa hurjille kierroksille. Larnakan auringon alla mittani tulee vihdoin täyteen. Häivytän monta ääntä ja naamaa omilta sosiaalisen median tileiltäni. Kuinka ihanan tyyneksi feedini käyvätkään! Aivan kuin Neuvostoliitto ja sen ahtaus olisivat pyyhkiytyneet yhdessä hetkessä. Miksi ihmeessä olen antanut näiden äänitorvien mellastaa ja viedä ajatusteni ja alitajuntani arvokasta tallennustilaa!? Miksi olen altistanut itseni säännölliselle mielipahalle? Toistettu tieto muuttuu varkain totuudeksi, vaikka se olisi suoranainen valhe tai vain osatotuus. Raukea mieli haukkaa helposti sisäänsä huonosti pureskeltua ja tuotettua tietoa. Tunteet tarttuvat. Haluan vartioida mielenrauhaani yhä valppaammin.

Lomaviikolla luen monta kirjaa. Kari Hotakaisen ihmisen osa on antoisin. Hotakaisen ajattelua on kiehtovaa seurata, hän tonkii ihmisen mieltä perusteellisesti ja kaunistelematta kuin suurta biojätekasaa. Anja Snellmanin Pääoma on niin järisyttävä, että alan nähdä painostavia unia. Snellmanin omaelämänkerrallisessa opuksessa on tarinan muruja, jotka tuntuvat lähes liian tutuilta. Alan jälleen kerran koota mielessäni listoja, nimiä ja tahoja, jotka tulevat mahdollisesti tulkitsemaan Mustat ikkunat -romaania kovin toisin kuin sen kirjoittaja on alunperin tarkoittanut. Eikä sille tietenkään voi mitään. Se on kirjoittamisen hinta: jokaisella on oikeus ymmärtää teksti mielensä mukaan. Sanat ovat maailman vaarallisin ja lohdullisin asia.

Tekstien tulkinnasta ja ymmärtämisestä puheen ollen. Luin Kyproksella lähes kokonaan Kaari Utrion Ruusulaakson. Ylen Sadan vuoden kirjat -kokonaisuudessa kirja on valittu vuoden 1982 merkittävimmäksi romaaniksi. Utrion mukaan kirja on parodia. Kirjailijan kieli ja osin tarkat havainnot todellisuudesta kiehtovat, mutta tarina on todella uuvuttava. Feminismi on kiedottu toinen toistaan raivostuttavimpien henkilöhahmojen luksuselämää ja ristiin naimista tihkuvan todellisuuden hauraisiin rihmastoihin. Muistan yhä elävästi, miten kovat arvot jylläsivät 1980-luvulla. Vain rahalla ja materialla tuntui olevan väliä. Kauneusihanteitakin oli  tasan yksi tai korkeintaan kaksi: prinsessa Diana ja Samantha Fox. Tuosta turhamaisesta, tuhlailun ja mahtailun aikakaudesta Ruusulaakso on toki oivallinen muistutus.

Kypros on ihanteellinen paikka bakteerikammoiselle ihmiselle: on siistiä ja puhdasta ruokaa. (Tosin on vaikeaa tottua siihen, ettei vessanpönttöön saa työntää wc-paperia, vaan ne heitetään roskikseen. Tämä onnistuu vaihtelevasti.) Larnakan helmi on libanonilainen ravintola Maqam Al-Sultan. Juuri kun luulimme, että kaikki ruokalajit on tuotu pöytään, meille ilmoitetaan, että vielä olisi grilliruoat tulossa. Vyöryimme ravintolasta ulos.

Loma on lapsiperheelliselle parisuhteen koetinkivin. Eivät suuret asiat ärsytä vaan ne pienet. Miksi pitää mennä hitaammalla hotellin hissillä, kun voi ottaa sen nopeamman, vaikka täytyy ottaa muutama askel enemmän? Älä heiluttele, täällä tarjoilijat hermostuvat moisesta, ottavat itseensä. Rento ja välitön lomatunnelma kisaa ahkerasti turvallisuusagendan kanssa. Miksi television pitää auki olla suihkua odotellessa; katso nyt sieltä ehti juuri tulla musiikkivideon myötä lapselle sopimatonta materiaalia! Siellä on nyt aivan kauhean isot aallot, älä vie lasta enää toiste noin kauas rantaviivasta! Desinfioidaan nyt ensiksi kädet!

Perheloman huipennukseksi muodostuvat myöhäisillan uinnit hotellimme SENTIDO Sandy Beachin valaistuissa altaissa. Mikä rauha! Vain tähtitaivas kaartuu uimareiden yllä. Vain me kolme ja pari satunnaista tanskalaista kuhertelijaa. Tanskalaiset ovat parasta matkaseuraa.

Text, style/ Heini Röyskö

Photographed by Sakari Röyskö

Follow my blog with Bloglovin