Myllypuron monta elämää 

Puolisoni Sakari Röyskön Myllypuro niminen valokuvanäyttely avautuu yleisölle perjantaina 21.4.2017 Helsingin kaupungintalon Virka-galleriassa. Sakari kuvasi reilun vuoden ajan Myllypuroa ja sen ihmisiä. Aloite näyttelystä lähti Myllypuroseurasta, jonka jäsenet näkivät Sakarin Myllypuron eri miljöissä taltioimia kuvia Heini Issue -blogissa. Myllypuroseura tilasi Sakarilta kokonaisuuden, joka kuvaa muuttuvaa Myllypuroa ja juhlistaa seuran 50-vuotista taivalta. ”Innostuin heti ajatuksesta. Halusin näyttää lähiön muutoksen erityisesti ihmisten kautta”, Röyskö kuvaa. Myllypuro-näyttely on nähty suppeammassa kokoonpanossa viime vuonna asukastalo Myllärissä ja Stoassa. Virka-gallerian näyttely on laajin kokonaisuus, siellä on esillä useita uusia otoksia.

Minusta ei koskaan pitänyt tulla myllypurolaista.

Vantaa, maaliskuu, 1989.  Istun pirttipöydän ääressä keittiössä. Äiti avaa radion ja siellä kerrotaan, että kaksi pientä tyttöä ja murhattu. Tytöt on houkuteltu surmamatkalle Myllypurosta. Siinä se on. Myllypuro on pääkaupunkiseudun hirvittävin paikka. En ota tarkemmin asioista selvää, ja minulle jää kovin epäselväksi, että itse asiassa murhaaja asui Itäkeskuksessa ja surmatyö tapahtui Vihdissä. Minulle Myllypurosta tulee pääkaupunkiseudun kirotuin alue. Vannon äidilleni, etten koskaan asuisi moisessa paikassa. Kun perheemme ajaa Myllypuron ohi Kehä I:llä, käännän katseeni kirjaimellisesti poispäin.

Helsinki / Kannelmäki, joulukuu 2009. On saatava lisää elintilaa. Etsimme asuntoa, jossa jälkeläiselle olisi oma huone. Oikotie ja Etuovi vilkkuvat silmissä, kun metsästämme mehukasta remonttikohdetta. Paras vaihtoehto löytyy Myllypurosta. Olen kauhuissani; ei kai nyt sentään! Kun muita hyviä kohteita ei ole tarjolla, päätämme lähteä asuntonäytölle. Eihän tässä ole mitään menetettävää.

Rivitalokokonaisuus on kuorrutettu lumikinoksin. Tulemme eri matkaa asunnolle ja saavun pihapiiriin yksin. Jouluvalot tuikkivat lumisissa pensaissa ja koko pihamiljöö on kuin ihmeellinen joulumaa. Tänne minä haluaisin, mutta miten minä voin haluta sinne, minne en ole koskaan tahtonut. Mutta niin siinä vaan käy, että arkkitehti Bey Hengin suunnittelema ja vuonna 1964 valmistunut asunto vie sydämen mennessään.

Jos joku olisi sanonut minulle vuonna 1989, että muutan Myllypuroon tyttölapseni kanssa, olisin varmasti pyörtynyt. Mutta me olemme viihtyneet. Ympärillä on upea naapurusto ja kylänraitilla kulkee ihmisiä kaikkialta maailmasta.

Sakari kuvasi monta tuttua ja ennestään tuntematonta myllypurolaista. Jokaiselta kuvattavalta on kuvien julkaisuun luonnollisesti lupa. Kun ensimmäinen Myllypuro-näyttely oli esillä asukastalo Myllärissä, tyttäreni koulukaveri kommentoi kummastuneena teosta, jossa mies ulkoiluttaa koiraa: ”Miksi isoisän maha näkyy kuvassa?” Maailma on pieni kylä. Jokainen vastaantulija on jonkun sukulainen tai ystävä.

Sakari on ennen kaikkea dokumentaarinen valokuvaaja: ”Haluan kuvata maailman sellaisena kuin se on. Iän myötä olen oppinut nauttimaan vuodenaikojen vaihteluista. Olen toisinaan joutunut keskeyttämään toiset työt, kun olen huomannut, että ulkona on huumaavan kaunis valo ja Myllypurossahan on todella kaunista.”

Myllypuro-näyttelyn kuviin päätyivät myös naapurimme Riti ja Masa. Yhteistä matkaa heillä on jo 1950-luvulta saakka. Myllypurossa pariskunta on viihtynyt 50 vuotta. Saapa nähdä, kuinka kauan me viihdymme; 29. huhtikuuta 2010 kannoimme muuttolaatikot ovesta sisään, emmekä ole lähdössä minnekään. Myllypuro on ollut minulle toistaiseksi se elämäni paras paikka asua.

Text/ Heini Röyskö

Photographed by Sakari Röyskö

Follow my blog with Bloglovin